Nyt on helppo hymyillä, iloita ja myös huokaista, sillä meidän ensimmäinen 100% ekologisesta baby alpacasta valmistettu mallisto on valmis. Ihanat puserot miehille ja naisille, 4 erilaista huivia, 2 pipoa ja 2 rannekemalli.
Mutta palataanpa ajassa taaksepäin…
Ajatus pellavan ja villan yhdistämisestä neulonnassa on yli kahdenkymmen vuoden takaa, jolloin sain hankittua Saksasta ihanaa villapellava (50% / 50%) lankaa. Kokeilin sitä useampaankin malliin, mutta siihen aikaan (kuten myös aina myöhemminkin) pellava omine vaatimuksineen ei antanut aikaa villapellavan kehittelyyn.
Seuraavan kerran ajatus villan ja pellavan yhdistämisestä alkoi nousta pinnalle muutama vuosi sitten. Villa ja pellava ovat materiaaleina täysin erilaisia työstää, tarkoitus oli lähteä liikkeelle turvallisesti käyttämällä näitä materiaaleja yhdessä, sillä pellavan neulonta on tuttua tutumpaakin.
Käytettävän villan valinta oli aluksi vaikeaa. Eettiset ja ekologiset arvot sekä materiaalin vastuullinen tuotanto oli materiaalin ominaisuuksien rinnalla tärkeää ja aika nopeasti villaksi valikoitui alpakan villa ja tietysti kaikkein korkein laatu, baby alpaca.
Kaksi vuotta sitten syntyivät 40% baby alpacaa ja 60 % pellavaa sisältävät puserot Alessa , Axel ja neuletakki Lara ja ne ovat löytäneet tyytyväiset käyttäjänsä.
Tästä rohkaistuneena aloimme vuosi sitten miettiä, mitä voitaisiin tehdä 100% baby alpacasta. Materiaali on täysin erilainen työstää pellavaan verrattuna ja olemmassa oleva konekanta täytyi myös ottaa huomioon.Esimerkiksi piukeat resorit ei onnistu koneen neulojen koon vuoksi. Lisäksi allekirjoittanut ei ollut valmistanut ensimmäistäkään villaneuletta yli 20 vuoteen, joten kokemukset ja opit aiheeseen täytyi kaivaa todella syvältä aivojen syövereistä.
Tilkkuja, tilkkuja kokeiluja, tilkkuja…
Tutustuminen 100% baby alpacaan lähti liikkeelle kokeilemalla erilaisia neuloksia ja aloituksia ja viimeistelytapoja. Haavena oli saada aina niin kaunista sileää neulosta ja meidän näköistä pintaa. Valmiisiin tuotteisiin päätyi hiukan ruutuhenkinen neulos, jota edelsi yli 50 versiota. Milloin se oli liian löysää, silmukoita rikkoutui tai tippui, jokin kierros kiristi, ulkonäkö kaipasi jotakin, jne. Lisäksi ohjelmoitaessa säädetään koneelle paljon erilaisia asetuksia mallin ja materiaalin mukaan. Tuntuma niihin oli erittäin haastavan pellavan vaatimia, jolloin piti löytää baby alpacalle omat arvot ja taas ajettiin tilkkuja parhaan lopputuloksen aikaansaamiseksi.
Mallisto ei ole syntynyt ”napin painalluksella”, mutta hyvää kannattaa odottaa. Tämä ajatus rauhoitti mieltä, kun välillä erityisesti tuotantopuolella otettiin askel eteen ja kaksi taakse.
Sinnikäs työ yleensä palkitaan, ja niinpä Metsäntyttö pusero oli hyvällä mallilla jo puolen vuoden päästä. Täysipäiväisesti ei tietenkään ole pystytty alpakkatuotteisiin keskittymään, sillä pellavatuotteita on valmistettu koko ajan rinnalla. Miesten pusero Metsänpoika hioutui valmiiksi loppusyksystä.
Keväällä heräsi ajatus myös pipoista ja muista pienemmistä tuotteista. Ensimmäinen reaktio ajatukseen oli että apua: Millainen on hyvä pipo? Seuraava ajatus oli että tehdään sellainen pipo, että sopisi tähänkin päähän. Kuvassa minulla on Käpy-pipo, joka suojaa hyvin korvia, mutta ei litistä hiuksia. Sama ajatus on ollut myös toisen pipomallin, Metsä-pipon kanssa.
Terveisin Sodankylästä Pirita Pernu-Lehtinen
Upeaa ja sinnikästä työtä Pirita, todella upea mallisto baby alpacassta.
Kiitos. Hiljaa hyvä tulee.